Helsingin kaupungintalon aulan mediaseinä

huhtikuu 12, 2019

Helsingin kaupungintalon aula uudistetaan kaupunkibrändiä ja -strategiaa ilmentäväksi tekojen ja toiminnan paikaksi. Jo suunnitteluvaiheen kommenteissa asukkailta tärkeimmäksi ajatukseksi nousi:  ”Kun tulee aulaan, pitäisi olla sellainen fiilis, että innostuu kotikaupungistaan.”

Tähän toiveeseen lähtee  vastaamaan koko Suomen tarkin LED-Screen. 1.5mm pikselitiheydellä tehty 22 m2 Mediaseinä sisältää melkein 9 miljoonaa pikseliä, mikä tekee siitä pikselimäärältään Pohjoismaiden suurimman. Resoluutio 6912x1296px. Jotta tätä osaa lähteä hahmottamaan, niin on hyvä ymmärtää led näyttöjen resoluutioista hieman. Aikalailla normaalilla ulkonäytöllä vastaavalla koolla on noin 10 kertaa vähemmän pikseleitä sekä leveydessä että korkeudessa. Eli noin 100 kertaisesti vähemmän kokonaismäärältä.

Koko on leveydeltään pikseleissä siis myös melkein 8K tv-tasoa ja korkeudeltaan yli Full-HD:n. Suurimpana erona TV-näyttöön on tietenkin koko, vaikka tokihan TV-näytöistäkin voi koota niin sanottuja VideoWalleja. LED-screenit erottuvat VideoWalleista melko paljon. Selkein asia on saumattomuus. LED-screen muodostaa saumattoman yhtenäisen pinnan, kun taas VideoWalleissa jää näyttöjen reuna-kehykset rajaamaan kuvaa.

Toinen asia mihin LCD-näytöt eivät vaan pysty, ei edes OLED-televisiot, on värikylläisyys. LED-screenien värikylläisyys on sellaista mitä tulee nähdä itse uskoakseen. Me Jumbo Digitalilla ylpeinä rohkaisemme ihmisiä käymään katsomaan Helsingin kaupungintalon uutta mediaseinää ja tutustumaan uusittuun aulaan kokonaisuudessaan.  Uudistuneen aulan avajaiset 16.4.2019.

Helsingin kaupungin suunnitelma on, että Helsingin historia on museoissa, mutta tulevaisuus aulassa. Tällaiseen suunnitelmaan kannattaa usein lähteä superlatiiveilla. Suomen tarkin LED-screen ja pikselimäärältään Pohjoismaiden suurin – Helsingin kaupungintalon Mediaseinä.