Musiikkitalon Jumboscreen monimuotoisessa käytössä

elokuu 31, 2018

Jumbo Digitalin toteuttama Helsingin Musiikkitalon mediaseinä on ensimmäisen vuotensa aikana ehtinyt olla jo ahkerasti monipuolisessa käytössä.

Musiikkitalon 172m2 Jumboscreeniltä on voinut kansalaistorilla päiväänsä viettäneet ihmiset seurata aika ajoin livenä Musiikkitalon konsertteja. Myöskin jättiscreen karaoke -tapahtumia on ollut jo muutamaan otteeseen.

Kesällä valtioiden päämiesten huipputapahtuman aikaan Helsingin Sanomilla oli valtaisa ulkomainoskampanja, jossa toivotetettiin USA:n presidentti Donald Trump sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin tervetulleeksi Suomeen ja muistutettiin heitä vapaasta lehdistöstä. Kampanja piti sisällään ulkomainosnäyttöjä Helsinki Vantaan lentokentältä ydinkeskustaan. Kampanjan ehdottomana kruununjalokivenä toimi Helsingin Musiikkitalon mediaseinä.

Tulevana syksynä starttaa taas uusi kausi Idols tv-ohjelmaa. Karsinnat kyseiseen ohjelmaan pidettiin juuri Musiikkitalolla ja mediaseinä oli vahvasti mukana toivottamassa tulevaisuuden laulajatähdet tervetulleeksi kilpailuun.

Led-näyttöjen yleistyessä ”Näy isosti”-tyyppiset lausahdukset alkavat jo hieman kulua, mutta Musiikkitalon mediaseinän kanssa tässä ollaan täysin asian ytimessä. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain Jumbo Digitalin suurin toteuttama led-screen, vaan koko Pohjoismaiden suurin led-screen.